Liian surullinen

Lapsenpäästäjä kohotti tytön äidin rinnalle. Itkevä vastasyntynyt vaikeni heti ja tuijotti äitiään silmiin. ”Evyior”, äiti henkäisi rutikuivien huuliensa läpi. Hän oli aivan litimärkä hiestä. Verta oli kaikkialla. Hän siirsi katseensa vieressä seisovaan itkevään tyttäreensä. Eryssa tiesi silloin, että hänen äitinsä kuolisi. Hän ei voinut ymmärtää sitä. Se ei voinut olla totta. ”Rakasta häntä”, äiti sanoi hänelle kyyneleet silmissään. ”Rakasta häntä niin kuin minä rakastan sinua.” Eryssasta tuntui kuin hän olisi silloin itkenyt sielunsa ulos. ”Minä lupaan. Oi, äiti älä mene pois!” Mutta hänen äitinsä oli jo osittain siirtynyt tuonpuoleiseen. Mitään ei ollut enää tehtävissä. Eryssa itki niin, että hänen koko vartalonsa nytkähteli. Hän tunsi isänsä käden olallaan. Hän nosti päänsä ja näki isän istumassa äidin sängyn laidalla. Sanoja ei tarvittu. He molemmat tiesivät, mitä he tunsivat. Äiti hymyili isälle ja sitten hän sulki silmänsä.

Isä pillahti itkuun. Se raastoi Eryssan sydäntä entisestään. Se oli ensimmäinen kerta, kun hän näki isänsä itkevän. Myös vauva äidin vielä lämpimällä rinnalla alkoi itkeä.

Lapsenpäästäjä suoristi selkänsä ja pyyhki kyyneliään veriseen käteensä. Hän otti vauvan syliinsä ja kietoi sen liinaan. Sitten hän ojensi pienokaisen Eryssalle. Lapsenpäästäjä yritti rauhoittaa itseään, ennen kuin hän käveli ulos viemään uutisen siellä odottaville ihmisille. Koko kylä oli perinteisesti tullut odottamaan uuden elämän tuloa. Tänään ei kuitenkaan juhlittaisi.

Eryssa ei tiennyt mitä tehdä. Hän ei voinut lakata itkemästä, eikä vauvakaan hiljentynyt. Vauvan takia äiti oli kuollut. Miten hän voisi rakastaa siskoaan, joka vei häneltä hänen tärkeimmän ihmisensä. Eryssä katsoi äitiään. Äidin kasvot olivat niin rauhalliset. Ei äiti voinut olla kuollut. Hän nukkui vain. ”Äiti!” Eryssa rääkäisi ja puristi vauvaa rintaansa vasten. Kyyneleet tippuivat vauvan poskille, kun Eryssa yritti huutaa suruaan pois. Mitä hän nyt tekisi? Ei hän selviäisi ilman äitiään. Hänellä ei ollut ketään muuta kuin vanhempansa ja isä oli aina poissa kotoa sotien takia. Mitä jos isäkin kuolee? Sitten hänellä ei todella ole enää ketään.

Isän kädet tarttuivat Eryssan ranteisiin. Eryssa ei edes huomannut, miten vauva itki hätääntyneenä hänen sylissään. Pelästyen hän hellitti otettaan ja isä otti vauvan syliinsä. Isä ei sanonut mitään. Hän vain nojasi poskeaan Evyiorin poskea vasten ja yritti rauhoitella lasta.

Eryssa kauhistui teostaan. Ei hän ollut tarkoittanut. Ei hän tahtonut satuttaa. Hän tahtoi sanoa tämän isälle, muttei saanut sanoja suustaan. Äidin sanat palasivat hänen mieleensä. Rakasta häntä niin kuin minä rakastan sinua. Nyt hän oli melkein tappanut siskonsa. Millainen ihminen hän oikein oli? Nyt äiti vihaisi häntä. ”Äiti, älä vihaa minua!” Eryssa huusi ja syöksyi äitinsä luo. Hän halasi äitinsä vartaloa ja painoi kasvonsa tämän rintaa vasten.

Isä kyyristyi hänen viereensä ja silitti toisella kädellään Eryssan selkää. ”Äitisi on nyt jumaliemme luona, eikä siellä tunneta vihaa tai pahuutta. Eikä hän koskaan vihaisi sinua. Kuten sinäkään et varmasti vihaa siskoasi”, isä lohdutti Eryssaa. Eryssa nosti kasvonsa äidin rinnalta ja katsoi isäänsä. ”Katso häntä”, isä rohkaisi Eryssaa katsoen Evyioria. ”Hän kantaa äidin sielua mukanaan.”

Eryssa katsoi lasta. Hänestä ei tuntunut enää yhtä pahalta. Hän näki sen myös. Evyior oli aivan äidin näköinen. Evyior taasen katsoi äitiinsä päin. Eryssa ei tiennyt kuinka paljon pienokainen ymmärsi tapahtuneesta, mutta yhtäkkiä hän sääli siskoaan enemmän kuin itseään tai isäänsä. Hän halusi suojella tyttöä kaikelta pahalta. Hän päätti tehdä sen mitä hänen äitinsä haluaisi hänen tekevän. Eryssa tunsi, että äiti suojelisi ja ohjaisi häntä. Eryssa ojensi kätensä ja isä antoi lapsen hänen syliinsä. ”Anteeksi pikkuinen. Olen niin pahoillani, että pelästytin sinut.” Eryssa puheli lapselle. Sitten hän katsoi isäänsä ja äitiinsä. ”En ole ihan vielä nainen, mutta lupaan, että olen Evyiorille yhtä hyvä kuin sinä äiti olit minulle.” Isä hymyili itkien Eryssalle ja Eryssa tunsi juuri antaneensa elämänsä tärkeimmän lupauksen. Ja hän päätti myös pitää sen.